Kahvinrakastajan opas Helsinkiin

Helsingissä on paljon hyviä kahviloita. Olemme listanneet tähän artikkeliin parhaimmat kahvilat Helsingissä ja pyrkineet myös huomioimaan eri hintatasoisia kahviloita.

Fazerin kahvila

Fazerin kahvila Helsingissä on varma valinta, jos haluaa kupposen kahvia ja esimerkiksi leivoksen tai kakunpalan. Fazerilla on kahvila mm. kauppakeskus Forumissa, jossa on tarjolla päivittäin vaihtuvia makeita herkkuja sekä myös suolaisia leivonnaisia. 

Kahvila on valoisa ja avara, mutta se tarjoaa silti rauhallisen tunnelman, sillä istuinpaikat sijaitsevat kahvilan sisällä niin, että kauppakeskuksen hälyt eivät kuulu sisälle. Hintatasoltaan Fazerin kahvila kuuluu melko kalliiseen luokkaan.

Espresso House

Ruotsalaisketju Espresso Housella on Helsingissä useita kahviloita. Ne on kaikki sisustettu tunnelmallisen maanläheisin värein ja sisustuksessa on käytetty mm. muhkeita nahkasohvia. Kahvila suorastaan kutsuu istahtamaan hektisen kaupungin hyörinästä hetkeksi kahvilan tunnelmalliseen ja hämärästi valaistuun rauhaan. 

Espresso Housella on paljon erilaisia kahvivaihtoehtoja, sekä makeita että suolaisia tarjottavia. Sillä on käytössä myös oma sovellus, jota käyttämällä saa paljon hyviä etukuponkeja sekä voi alennusta kahveista. 

Kahvilassa voi myös kuluttaa helposti aikaa esimerkiksi pelaamalla nettipelejä.  Yksi hyvä vaihtoehto on www.ninjacasino.com/fi/jackpot-pelit/divine-fortune, jossa on tarjolla paljon vaihtoehtoja kaikenlaisista kasinopeleistä pitäville.

Starbucks

Starbucksilla on Helsingissä kaksi kahvilaa, joista kauppakeskus Kampissa sijaitseva toimii lähinnä take away-tyyppisenä juomien noutopisteenä. Starbucksilla on tarjolla paljon erilaisia kahvivaihtoehtoja ja se on kuuluisa erityisesti syksyisin myynnissä olevasta Pumpkin Spice Lattesta. 

Sillä on paljon erilaisia kausimakuja ja kahvipapuja voi myös ostaa mukaan kotiin. Starbucksin hinnat ovat Suomessa melko korkeat, mutta se sopii hyvin tilanteisiin, joissa haluaa hemmotella itseään jollakin ihanalla erikoiskahvilla. Starbucksin toinen kahvila Helsingissä sijaitsee Stockmannia vastapäätä.

Ekberg

Ekberg sijaitsee Bulevardilla ja se on Suomen vanhin leipomo, konditoria sekä kahvila. Sen kahvilapuoli on avoinna joka päivä ja Ekbergiin voi saapua jo heti aamusta nauttimaan runsasta aamiaista. 

Tämän jälkeen kahvilassa alkaa lounastarjoilu klo 11. Kahvia ja leivoksia on kuitenkin saatavilla mihin aikaan tahansa. Kesällä kahvia voi nauttia ulkona terassilla ja seurata samalla Bulevardin liikennettä. Viereisestä konditoriamyymälästä voi käydä hakemassa tuoretta leipää sekä leivonnaisia. 

Café Succes 

Café Succes sijaitsee Ullanlinnassa ja siihen on mukava pistäytyä vaikkapa matkalla Kaivopuistoon. Kahvilan historia ulottuu vuoteen 1957, jolloin se avasi ovensa ensimmäisille asiakkaille. 

Sen sisarkahvila Café Esplanad on toinen historiallinen kahvila Helsingin Esplanadilla. Molemmat kahvilat tarjoavat kahvin lisäksi maukkaita korvapuusteja, jotka kuuluvat Helsingin suurimpiin. Molemmissa kahviloissa on kesäisin viihtyisä terassi, jossa voi nauttia kahvia, leivoksia ja maukkaita aterioita.

Café Ursula

Ursula on Kaivopuiston suurimpia kahviloita, joka tarjoaa erilaisia kahveja, teetä, jäätelöä sekä leivonnaisia ja suolaisia leipiä. Sieltä voi käydä ostamassa vaikkapa kahvin kera maukkaan katkarapuleivän ja istahtaa terassille nauttimaan merellisestä tunnelmassa. Ursula perustettiin vuonna 1952 ja sen tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Sunnuntaisin kahvilassa voi nauttia brunssia ja arkisin tarjolla on myös maittava lounas. 

Kaffa Roastery

Kaffe Roastery sijaitsee Punavuoressa ja se sopii kaikille kahvinrakastajille. Se on varsinainen kahvin mekka, sillä sen tiloissa ovat sekä kahvila, paahtimo että kahvikoulu. Kaffalla voi mm. nähdä kuinka kahvia paahdetaan ja nauttia baristojen valmistamasta laadukkaasta kahvista. Suodatinkahvi valmistetaan aina tuoreen sadon kahvista. 

Kaffalta voi myös ostaa kahveja pusseittain ja nauttia kahvin lisäksi makeita ja suolaisia herkkuja. Kaffasta löytyy lisäksi laaja valikoima erilaisia kahvinvalmistukseen tarkoitettuja välineitä ja tarvikkeita. Se on valittu Suomen parhaaksi kahvilaksi vuonna 2019 järjestetyssä Helsinki Coffee Festival -äänestyksessä.