Kahvilapäivää vietetään nyt jo yhdeksännen kerran. Lohjalta löytyy kaikkiaan yli 30 kahvilaa ja 2 omaa paahtimoa, mikä on 46 000 asukkaan kaupungille paljon. Juuri nyt iloitsemme kahvilapäivänä Lohjan runsaasta ja monipuolisesta kahvilatarjonnasta, mikä on vain vahvistunut kuluneen vuoden aikana uudella tarjonnalla. Kahvilapäivän tavoitteena on vahvistaa paikkakunnan kahvilakulttuuria. Kahvilapäivän perinteen ovat muodostaneet kahvilayrittäjät yhdessä.
Kahvi on yksi maailmankaupan tärkeimmistä hyödykkeistä. Vuonna 2020 maailmassa tuotettiin 169 miljoonaa säkillistä kahvia. Suurimmat tuottajamaat olivat Brasilia, Vietnam ja Kolumbia. Kahvi antaa toimeentulon yli 100 miljoonalle ihmiselle. Maailmassa on yli 70 kahvintuottajamaata, joissa kahvi työllistää noin 25 miljoonaa ihmistä. Suomessa kahvin maahantuonti ja valmistaminen työllistävät suoraan muutamia tuhansia ihmisiä. Kahviloissa työskentelee kymmeniätuhansia täys- ja osa-aikaisia työntekijöitä.
Lähteet: International Coffee Organization, European Coffee Federation
Suomalaiset ovat todellista kahvinjuojakansaa. Paahdettua kahvia on kulutettu Suomessa pitkään enemmän kuin missään muualla maailmassa. Vuosittain suomalaiset juovat kahvia lähes 10 kg henkeä kohden. Lähde: Kahvi- ja paahtimo yhdistys.
Tämän vuoden Lohjan kahvilapäivän teemana on monipuolinen ja muuntautuva kahvilatarjonta. Lohjalle on tullut uutta kahvilatoimintaa niin toimintansa päättäneiden tilalle kuin täysin uusiakin kohteita, jossa kahvia ja kahvin kanssa nautittavia herkkuja voi nautiskella. Monella kahvilalla on selkeä oma vahvuutensa ja erikoistarjonta. Tämä antaa asiakkaille monipuolisen kattauksen houkuttelevia kohteita. Uutuuksia Lohjan kahvilapalveluissa ovat mm. gurmee ruokailut tapahtumaluontoisesti paikallisen huippukokin Mikko Utterin kanssa järjestettynä, kolmen keiton buffet- lounas, erikoiskahvien ja laadukkaiden jäätelöiden tarjonnan lisäys, after work -illat tapaslautasen äärellä, maaseutumaiset mummola- ja puotikahvilat Lohjan eri kylissä, perinteitä vaalivat kukkakuppi tai myrna-astiastosta kahvia tarjoilevat kohteet ja viihtyisät kesäiset rantakahvilat aivan veden äärellä. Unohtaa ei pidä myöskään Lohjan torikahvilan uudistumista keskustan viralliseksi munkkiposso -keitaaksi. Lohjalla voit varmistaa myös koko kesän kahvit järviyrittäjien toimipaikoista kerralla, hankkiessasi upean monikäyttömukin.
Kahvilapäivän aikana jokainen kahvila järjestää oman maun mukaista ohjelmaa tai tarjontaa ja niistä tiedot löytyvät kahvilapäivän fb- sivuja seuraamalla ja parhaiten suoraan kahviloiden omilta sivuilta ja tietysti kahviloista paikan päällä tutustumalla. Kahvista ja ohjelmasta voi nauttia kaupungilla, järven rannoilla tai järvellä.
Visitlohjan tapahtumakalenterista tai
Kahvilapäivän omat yhteinen Facebook-sivu: https://www.facebook.com/kahvilapaivalohja/