Lähes jokaisessa kaupunginosassa on kahviloita, joista leijuu tuoreen kahvin tuoksu ulos asti. Sisälle astuessa voit henkiä lämpimän ja kotoisan tunnelman sekä kuulla kahvikoneen äänen, tietokoneen näppäimien naputuksen, rauhoittavaa taustamusiikkia ja puheensorinaa ympärilläsi. Kahvilat ovat olleet kahvia rakastavien suomalaisten tärkeitä olohuoneita kodin ulkopuolella ja nykyään merkittäviä etätyöpaikkojakin.
Yksi suosion syy on kahviloiden sisustus. Parhaimmat kahvilat on sisustettu kotoisiksi, jossa on paljon pehmeitä ja houkuttelevia yksityiskohtia. Juuri oikeanlaisen tunnelman luominen on erittäin tärkeää, jotta asiakkaat viihtyisivät paikan päällä pidempään ja täten nauttisivat myös kahvilan antimista.
Mitkä ovat siten uusimpia kahviloiden sisustustrendejä, joita kaikkien tulisi seurata? Löydät vastauksen tästä artikkelista.
Mahdollisimman uniikki sisustus
Jokainen kahvila haluaa erottua joukosta jollain tavalla. Helpoin tapa on löytää jokin uniikki keino sisustaa kahvila, joka itsessään herättää mielenkiinnon ja tuo asiakkaita sitä ihmettelemään tai siitä nauttimaan. Sisustus on kuitenkin tärkein keino tuoda brändin arvoja esille, joten se pitää miettiä etenkin imagoon ja brändin sopivuuden kannalta.
Voit täten miettiä, haluaisitko sisustuksen olevan vaikkapa suoraan kuin 1920-luvun kahviloista tai amerikkalaisista dinereista? Ehkä taas haluat enemmän kodikkuutta kahvilaan ja tällöin hyggeily voisi olla hyvä teema. Voit myös lisätä sisustukseen uusia elementtejä, kuten myytäviä taideteoksia, joita voidaan esitellä kahvilan seinillä ja antaa asiakkaille mahdollisuus ostaa haluamansa. Tällä tavoin voidaan tukea paikallisia taiteilijoita.
Valaistus on erittäin tärkeää
Sisustus ja huonekalut ovat tärkeitä, mutta ilman oikeanlaista valaistusta, niiden vaikutus jää puolitiehen. Sivustot antavat mainioita ideoita ja ratkaisuja kaikenlaiseen valaistukseen niin sisätiloihin kuin uloskin. Monesti nimittäin jo hämärässä illassa nähdyt tunnelmalliset valaistukset kahvilan ulkopuolella houkuttelevat asiakasta astumaan sisään.
Valaistus voi olla joko kirkasta tai hämärämpää, joilla kummallakin on täysin eri vaikutus tilan tuntuun. Kirkasta valaistusta voidaan sekoittaa myös toisiin valaistustapoihin, mutta lämpimämpi keltainen valaistus tuo kodin tunnelmaa. Niihin voidaan lisätä luonnonvalaistusta suurilla ikkunoilla ja jopa kattoikkunoilla. Valaistuksen määrittelee taas kerran brändi.
Tärkeä markkinointikikka: ota sosiaalinen media huomioon sisustuksessa
Ihmiset tykkäävät jakaa kavereiden kanssa vietetyistä hetkistä kuvia sosiaalisessa mediassa sekä luonnollisesti myös nautituista kahviannoksista. Hyödynnä tämä trendi sisustuksessa ja tee kahvilasta ideaali kuvauskohde. Itse kahviannosten tulisi ensinnäkin olla visuaalisesti kauniita ja sommiteltuja.
Sisustukseen voidaan lisätä niin ikään autenttisia ja erikoisia elementtejä esimerkiksi sisustusesineillä. Lisäksi voit rakentaa kahvilaasi erillisen sisustusseinän, jota vasten kaveriporukat voivat ottaa kuvia ja muodostaa unohtumattomia somepostauksia.
Seinä voidaan luoda vaikkapa tekoruusuilla tai muilla näyttävillä elementeillä. Seinän lisäksi sisustustaitoja tulisi käyttää myös vessassa, jotka ovat jatke kahvilan sisätilojen tunnelmaan. Tee vessoista näyttäviä ja kauniisti sisustettuja ja saat tällä tavoin melkeinpä ilmaista mainosta.
Kahvilakokemus ei perustu pelkkään kahviin
Kahvilan peruselementti on tietenkin hyvä kahvi, mutta monesti asiakkaat voivat tulla pelkästään nauttimaan tiloista. Täten sisustukseen kannattaa panostaa erityisen paljon. Sisustamisessa voi rohkeasti hyödyntää omia ideoita, jotka ovat kuitenkin harmonisia ja näyttäviä.