Kestävän ruokailun uusi aikakausi on täällä – UniCafen uudistunut ravintola tarjoaa eettistä arjen luksusta opiskelijabudjetilla

Ylvan omistama Kaivopihan UniCafe avaa ovensa remontin jälkeen 12. elokuuta. Uudistunut UniCafe tarjoaa helpointa, fiksuinta ja parasta opiskelijalounasta mitä rahalla saa. Kaivopihan UniCafessa uudistuivat tilat ja toiminnallisuudet, ja koko UniCafe-ketju uusii ilmeensä.

Suomen suurin opiskelijaravintola on nyt myös Suomen hienoin. Kaivopihan UniCafe uudistettiin kestävän ruokailun ja ruokatrendien näyteikkunaksi. Remontin tavoitteena oli luoda puitteet sujuvalle ja mutkattomalle asiakaskokemukselle houkuttelevassa ja elämyksellisessä ravintolaympäristössä. Heti ensi askeleella asiakkaat pääsevät ihastelemaan Terhi Ekebomin tilaustyönä maalaamaa muraalia “Puisto”.

Tilat uusittiin kokonaisvaltaisesti vastaamaan paremmin sekä asiakkaiden että korkealaatuisen ruoanvalmistuksen ja esillepanon tarpeita. Pienestä pintaremontista ei siis ollut kyse, vaan samalla pyöräytettiin uusiksi koko asiakkaan polku ja visioitiin tuoreesti myös konseptia; mitä kaikkea keskeisellä paikalla sijaitseva, kaikille kaupunkilaisille avoin lounasravintola ja kahvila voisi olla.

”Halusimme näyttää, että opiskelijaruokailu, viihtyisät ja tasokkaat ravintolatilat ja kestävät ratkaisut eivät sulje toisiaan pois vaan mahtuvat samalle lautaselle. Me lähdemme siitä, että jokaisen annoksen on tehtävä sekä asiakkaan päivästä että maailmasta piirun verran paremmat, tai olemme epäonnistuneet. Opiskelijalounaan tiukassa hintaraamissa tämä tarkoittaa reilua hyppysellistä kunnianhimoa ja luovuutta sekä tinkimätöntä asennetta, mutta näitähän meiltä löytyy”, naurahtaa liiketoimintajohtaja Leena Pihlajamäki.

Ruokaa, joka muuttaa maailmaa

Uudistunut Kaivopihan UniCafe on tiiviissä yhteistyössä UniCafen tuotekehityksen kanssa ja toimii kokeilualustana uusille tuotteille.

”Meille ruoan eettisyys, maku tai hinta eivät ole kohtia, joissa tehdään kompromisseja. Panostamme parhaillaan paljon lounasreseptiikkamme kehittämiseen, jotta entistä useampi asiakkaistamme valitsisi kasvisruoan tai vegaaniruoan sen vuoksi, että se on niin hyvää, ja toki myös hyvien ilmastovaikutusten vuoksi. Panostuksillamme tähtäämme siihen, että vuoden 2020 aikana ylitämme 50 prosentin rajapyykin kasvis- ja vegaanilounaiden myynnissä. Meidän tavoitteenamme on, että asiakkaamme voivat hyvillä mielin syödä ruokaamme ilman tunnontuskia, sillä tarjoamme parasta mitä rahalla saa myös vastuullisuusmielessä”, kertoo Pihlajamäki.

UniCafe on tunnettu uusien raaka-aineiden testaamisesta ja tuomisesta nopeasti osaksi edullista lounastarjontaa. Viime vuosina nyhtökaura, sirkat ja uudet kasviproteiinit ovat ripeästi päätyneet tarjolle. Sama tinkimätön asenne ruokaan jatkuu uudistuneessakin UniCafessa. UniCafe tarjoaa aina hyvää joka makuun.

UniDeli – Wholesome & Awesome

Miksi uudistaisimme vain ravintolamme? UniDeli on tuliterä kahvilakonseptimme, jossa pääset nauttimaan kauppahallien kotoisasta tunnelmasta huippulaadukkaan, mutta edullisen tuotevalikoiman muodossa. 

Kotitekoiset tuorepuurot ja smoothiet saavat UniDelissä kaverikseen maukkaat eväsleivät ja vintage-meiningillä höystetyt irtokarkit, puhumattakaan pehmoisista pullista ja lukuisista juomavaihtoehdoista.

UniDeli-tuotteet tunnistat omasta logosta, mutta muuten kahvilamme noudattaa UniCafen arvoja: tuotteemme ovat huolella suunniteltuja ja ravintoloiden eri asiakkaiden makutottumukset huomioiden valmistettuja. Uskomme, että tarkkaan valittu tuotevalikoima takaa aina paremman maun ja laadun; lisäksi voimme paremmin valvoa käyttämiämme raaka-aineita, kun valmistamme suuren osan tuotteista itse.

UniDelit löydät alkuun UniCafe Kaivopihasta ja Meilahdesta. Syksyn aikana tuotevalikoima leviää koko kaupunkiin UniCafe-uudistusten myötä.

FAKTALAATIKKO –  UniCafe Kaivopiha:

  • Ravintolassa on 320 asiakaspaikkaa ja se pystyy myymään yli 2500 lounasta päivän aikana.
  • Kaivopihan ravintola palvelee syys- ja talvikaudella maanantaista lauantaihin tarjoten asiakkailleen lounasta, salaattibuffetin, laajentuneen take away –valikoiman sekä UniCafen uuden UniDeli-kahvilakonseptin.
  • Ravintolasta löytyy myös aamu- ja iltakäyttöön varattavissa oleva kokouskabinetti, joka ravintolan aukioloaikoina muuntautuu osaksi asiakastiloja.
  • Kaivopihan UniCafen sisustuksen on suunnittelut Gullstén & Inkinen.
  • Taiteilija Terhi Ekebom on maalannut ravintolan seinältä löytyvän muraalin “Puisto”.