
Ainutlaatuinen kahviloiden yhteistapahtumalla juhlistetaan tänä vuonna jälleen näkemisen riemua ja kahviloiden aukiolojen vapatumista, turvallisesti totta kai!
Lohjalla järjestetään Suomen mittakaavassa mielenkiintoinen kahvilapäivä kesäkuun alussa torstaina 4.6.2020. Kahvilapäivä tapahtuma järjestään nyt jo seitsemännen kerran. Lohjalta löytyy kaikkiaan lähes 30 kahvilaa, mikä on 48 000 asukkaan kaupungille paljon. Kahvilapäivä on ainutlaatuinen, sillä tiedossa ei ole vastaavaa kahvilapäivän tapahtumaa Suomesta.
Maailmanlaajuisesti Suomen vahva kahvikulttuuri ja asema kahvinjuonnin kärkimaana on säilynyt. Suomalaiset kuluttavat kahvia noin 160 litraa asukasta kohti, eli noin 10 kg per asukas. Kahvin kulutus on pienen notkahduksen jälkeen jälleen vakiintunut. (Lähde: Suomen kahvi- ja paahtimoyhdistys). Kahvilapäivän tavoitteena on tuoda suomalaista kahvilakulttuuria tunnetuksi ja elävöittää kotikaupungin katukuvaa houkuttelevalla kahvilatarjonnalla.
Tämän vuoden kahvilapäivän teema on ilo ja onni avata kahviloiden ovet ja tarjota ihanille asiakkaille niin kestosuosikkeja kuin uusiakin herkkuja. Vaikean kevään jälkeen perinteikäskin tapahtuma hieman muuttaa muotoon ja erilaisten värikkäiden ohjelmien sijaan, eri puolilla Lohjaa nautitaan jälleen näkemisen riemusta, hyvän kahvin ja herkkujen äärellä. Muistaen kuitenkin turvallisuuden ja toisistamme huolehtimisen.
Kahvilapäivän ohjelmaan on luvassa kahvinjuonnin ja konditoriatuotteiden herkuttelu. Jokainen kahvila järjestää omat herkut ja erikoisuudet ja niistä tiedot löytyvät kahvilapäivän fb- sivuja seuraamalla tai suoraan kahviloista.
Kahvilapäivän omat yhteinen Facebook-sivu: https://www.facebook.com/kahvilapaivalohja/
Kahvilapäivässä ovat mukana:
Torikahvila Kaffela, https://www.facebook.com/torikaffela/
Konditoria Pink Lemon, https://pinklemon.fi/
Rantakahvila Aurlahti, https://aurlahti.fi/
Cafe Lauri, www.cafelauri.fi
Kahvila Liisa, https://www.juhlaserviisi.fi/kahvila-liisa
Robert’s Coffee: https://www.kauppakeskuslohi.fi/fi/kaupat/roberts-coffee/
Kahvila Kuulas: https://www.raflaamo.fi/fi/lohja/kahvila-kuulas
Toasti: https://www.raflaamo.fi/fi/lohja/toasti
Kahvipaahtimo Cafetoria, https://cafetoria.fi
Pikku Omena, https://www.pikkuomena.fi/
Lakeside Cafe, https://www.lakesidecafe.fi
Alitalon Omenaviinitila, https://www.ciderberg.fi
Kahvila Mimosa, facebook.com/pages/category/Cafe/Kahvila-Mimosa-Lohjant%C3%A4hti-507618036071758/
Konditoria Cafe St. Honore, http://www.sthonore.fi/
Vivamon kahvila, www.vivamo.fi
Hilman Herkku, https://www.facebook.com/pages/biz/restaurant/Hilman-Herkku-562519630558046/
Kahvilakioski Synnerberg, https://www.facebook.com/Kioski.Synnerberg/
Lohjan Kaljaasi lauttaravintola, http://kaljaasilauttaravintola.fi/
Carnevale Coffee Roastery, https://carnevalecoffeeroastery.fi/
Siilo Cafe & Catering, https://www.facebook.com/siilocafe/
Unkan Baari, https://www.facebook.com/Unkanbaari/
Wanha Virkkala https://www.facebook.com/pages/Cafe-Wanha-Virkkala/475649489189679?nr
Lohjan kaupunki/ Visitlohja/ Kontio