Miten erilaiset tarjoukset – ovat ne sitten kahvi tai kasinotarjoukset – oikeasti vaikuttavat myyntiin?

Kuluttajat saavat päivittäin entistä enemmän mainontaa omalle kohdalleen. Mainoksia tulee silmille liikkuessamme, lukiessamme internetin uutisia, katsellessamme televisiota tai suoratoistoa – jopa elokuvien ja tv-sarjojen mukana tulee jonkinlaista markkinointia. Mutta miten oikeasti erilaiset kahvi- ja kasinotarjoukset toimivat markkinoilla, ja miten ne ovat muuttuneet vuosien varrella?

Kahvi tuli Suomeen 1700-luvulla

Kahvia ei 1700-luvun Suomessa tarvinnut mainostaa. Se oli tuote, joka ostettiin raakoina papuina ja paahdettiin ja jauhettiin kotona. Kahvi oli ylellisyystuote, johon tavallisella kansalla ei olut varaa. Mutta itseasiassa kahvin juonti tuli suomalaisille kalliiksi jo senkin kautta, että kahvin nauttiminen vaati uusia ylellisyystuotteita maailmalta. Jopa siinä mittakaavassa näitä tuotteita haalittiin Suomeen, että 1756-1792 Ruotsi-Suomessa säädettiin kahvinjuontia kieltäviä lakeja. Kahvin keittämistä ja juomisesta tuli sakkorangaistuksen uhalla kiellettyä, koska se oli turmiollista nautintoa ja ylellisyyttä tuottavaa. Kahvilla on ollut 1700-luvulta lähtien monia vastustajia. Moralistit katsoivat, että kahvinjuonti kirvoittaa kielenkannat ja antaa vauhtia juoruilulle. Lääkäreiden mielestä kahvi oli terveydelle vaarallista, koska se kiihotti hermostoa. Suomalaiset olivat kuitenkin jo päässeet kahvin makuun eivätkä kieltolait purreet.

1800-luvun loppupuolella kahvin juontiin vaikutti paljon se, että vuonna 1866 talonpojilta lakkautettiin oikeus polttaa viinaa- siihen asti siis Suomessa talonpojat olivat saaneet itse polttaa viinansa ihan luvan kanssa, mutta viinaryyppyjen harvetessa, niiden tilalle tulivat kahvikupposet.

Kahvin juonnin muutos 1900-luvulla

1900-luvulla tultaessa kahvinjuonti oli Suomessa jo laajentunut kaikkiin yhteiskuntaluokkiin ja sitä oli tarjolla niin maaseudulla kuin työläistenkin arjessa. Varsinkin silloinen raittiusliike markkinoi kahvin puolesta, sillä olihan se kuitenkin parempi vaihtoehto kuin alkoholi. Kahvin juominen yleistyi aina toiseen maailman sotaan saakka, ja sodan aikana kahvin saaminen oli vaikeampaa, joten suomalaiset kehittivät kahvinkorvikkeen, joka tehtiin sikurista ja viljasta. Korvikkeessa oli pieni osa kahvia aina vuoteen 1943 saakka, mutta sitten se pienikin 15-25 % osa loppui ja tarjolla oli vain korviketta ilman kahvia. Kahvi tuli Suomeen takaisin vasta 1946 kauppalaiva Herakleen saapuessa Brasiliasta Turun satamaan.

Kahvin markkinointi muuttuu

Kahvista oli vähitellen tullut jopa terveysjuoma ja sitä oli alettu markkinoida kahvin terveysvaikutusten kautta. Suomessa tehdyssä tutkimuksessa on todettu mm. että 3-5 kupillista kahvia päivissä nauttineilla eläkeläisillä oli pienempi riski sairastus dementiaan kuin vähemmän tai enemmän kahvia nauttineilla ikäisillään, mutta kahvitutkimukset ovat kuin punaviinitutkimukset, todellisuus on jossain tutkimuksen, käytännön ja jokaisen ihmisen oman henkilökohtaisen kokemuksen välissä.

1990-luvulla kahvia markkinointiin paljon brändimarkkinoinnin kautta ja tuotiin esille niitä asioita, jotka kahvin olivat Suomeen tuoneetkin – kahvihetkiä ystävien kanssa. Tämä markkinointitapa on tullut takaisin nyt 2020-luvulla ja varsinkin televisiomainonnassa tämä brändimarkkinointi on yleisempää kuin hintamarkkinointi – paikallisesti kahvi on yhä se ns. sisäänheittotuote, jonka määräalennukset saavat ihmiset tulemaan kauppaan hakemaan kahvia ja ostamaan siinä ohella kaikkea muuta tarpeellista.

Kahvin markkinointiin on vuosien varrella tulleet myös erilaiset sertifikaatit, jotka kertovat ostajille, mistä kahvi on tullut ja miten se on valmistettu. Näitä sertifikaatteja ovat mm. Luomu, Reilu kauppa ja UTZ. Näiden sertifikaattien perustarkoituksena on varmistaa, että kahvi on tuotettu vastuullisesti. Samanlainen vastuullisuusajattelu on tullut myös otsikossa mainitulle toiselle alalle eli kasinoille, missä kasinotarjoukset ovat kasinolisenssien säätelemiä monessa maassa. Lisensoidut kasinot ovat myös viime vuosina entistä enemmän ottaneet kantaa myös vastuulliseen pelaamiseen, ja ohjeistaneet asiakkaitaan lukemaan vastuullisuudesta. Tämä ohjeistaminen ei ole ollut kasinoiden ainoa keino parantaa pelaajien turvallisuutta oman itsensä suhteen, vaan monet ovat tuoneet pelaajien saataville erilaisia oman pelaamisen hallintaan ja rajoittamiseen liittyviä välineitä kuten tappiorajat ja pelirajat -ja vaikka kasinotarjoukset yhä pyrkivät saamaan pelaajia kasinoille, on kasinoiden vastuullisuus pelaajia kohtaan selvästi lisääntynyt.

Kahvin markkinointi lisääntyi menneiden vuosikymmenten aikana siitä syystä, että markkinoilla oli useampia brändejä, jotka kilpailivat suomalaisten kahvipöytään pääsemisestä. Ja koska suomalaiset juovat paljon kahvia, markkinointiin käytettiin ja käytetään yhä paljon rahaa, koska markkinat ovat Suomessa maan kokoon verrattuna kohtuullisen suuret. Suomessa juodaan yhä enemmän kahvia ihmistä kohden kuin missään muualla maailmassa.

Kahvi kotona vai kahvilassa

Suomalaiset eivät vieläkään ole varsinaista kahvilakansaa. Suomessa on kaupungeissa paljon kahviloita, mutta suomalaiset yhä vieläkin juovat enemmän kahvia kotona, kuin kahviloissa, joten suomalaisista ei ole ainakaan vielä saatu varsinaista kahvilakansaa. Tämä näkyy mm. vuoden 2019 bränditutkimuksessa, missä kahvibrändit pääsevät parhaimpien 50 brändin joukkoon, mutta kahvilat vasta sijoille 350-600. Kahvibrändeillä kuten perinteisillä Juhla Mokalla, Presidentillä ja Kulta Katriinalla on korkeimmat arvostusindeksit yli 60-vuotiaiden parissa. Sitä vastoin ruotsalaiset kahvibrändit, Alfred Nordqvist ja Löfbergs, ovat saavuttaneet 25–39-vuotiaiden suosion.

Vaalea vai tummakahvi

Suomalaiset ovat aina pitäneet enemmän vaaleista kahvilaaduista. Tätä on selitetty suomalaisen veden laadun kautta ja vaikka millä tavalla, mutta viime aikaiset markkinaliikkeet ovat kyllä kertoneet, että kyllä suomalaisille kelpaa se tummapaahtoisempikin kahvi  – kyse ei siis välttämättä ole mistään käytetyn veden laadusta, vaan kahvin saatavuudesta ja markkinoinnista. Nykyään kun ihmiset Suomessa ovat entistä kokeilunhaluisempia, on markkinoilla tilaa entistä useammalle kahvilaadulle, tummuus asteelle, ja kahvisekoituksella.

Nykyaikaisen kuluttajan kokeilunhalu näkyy näillä kummallakin markkinalla, sekä kahvissa että kasinoissa. Toisaalta kuluttaja voi koska tahansa palata siihen alkuperäiseen suosikkiinsa, mutta nykyaikainen suomalainen lähtee auliisti myös kokeilemaan kaikkea uutta – tähän kokeiluun auttavat mainonta ja markkinointi. Kahvimainonnassa se tarkoittaa laadun ja sertifikaattien kautta rakennettuja uusia kahvibrändejä ja kasinoilla uusien sertifikaattien ja lisenssien avulla rakennettuja uusia kasinokokonaisuuksia, jotka tarjoavat koko ajan laajenevaa pelitarjontaa – vähän siis samat ajatukset molemmissa markkinoissa.

Kahvilla on tärkeä merkitys myös ravintoloissa, hotelleissa, kahviloissa – ja ennen saatavilla olleen pelkän vaaleapaahtoisen lisäksi, alkaa nykyään olla paljon suurempi valikoima laatukahveja tarjolla.

Entä sitten kahvin hinta nykyään? Se on noussut esimerkiksi Prismojen suosituimman kahvin suhteen 30 % viimeisen vuoden aikana, mutta yleisesti kahvin hinta on indekseillä katsottuna sama kuin vuonna 1970!

Värien merkitys markkinoinnissa

Olet varmasti huomannut, että kahvihyllystä on tullut toisaalta entistä laajempi, mutta myös entistä värikkäämpi. Esimerkiksi Pauligin New York -kahvi syntyi, koska New York on tunnettu vankasta kahvilakulttuuristaan. Tuotteen paketissa sanotaan, että kahvi on täydellinen valinta aamiaiselle tai brunssille, jonka suosio nähdään lähteneen Yhdysvalloista, mikä viittaa toiseen New Yorkin kahvikulttuurin ydinominaisuuteen, take away -kahveihin. Keltainen värimaailma puolestaan tuo mielleyhtymän keltaisiin takseihin, jotka koristavat New Yorkin kahvinhuuruista katukuvaa. Nykyään siis kun katsoo kahvihyllyä, eivät eri maahantuojien kuten Paulig tai Löfbergs kahvipakkaukset ole niin itsestään selviä erottaa koko joukosta – värien kylläisyys on melkoinen.

Väreillä on omat merkityksensä markkinoinnissa. Ja vaikka osa väreistä selitetään kuten tuo New Yorkin tarina, on niillä merkityksensä myös käytännössä. Kasinomarkkinoilla värit tulevat esiin luonnollisesti sitten verkkosivustojen värityksessä, missä pelit ovat todella värikkäitä ja viihteellisiä ja itse sivustot vastavuoroisesti usein melko värittömiä tuoden vain tausta kaikelle pelaamiselle. Mutta markkinoilla on myös kasinoita, jotka suhtautuvat väreihin kuten tämä edellä mainittu Pauligin kaupunkikahvit. Nämä erilaiset nettikasinot ovat tuoneet pelaajille uudenlaisia kasinomaailmoja, joissa on pelien lisäksi tarjolla kaikenlaista muutakin oheisviihdettä.