Miten täydellinen kahvisekoitus saa alkunsa?

Miten täydellinen kahvisekoitus saa alkunsa?

ZOÉGAS EXPEDITION KAHAWA –kahvi syntyi matkalla kahvin alkulähteille

Expedition Kahawa -dokumenttielokuvasta tuttu kahvi on nyt saatavilla myös Suomessa! Astu mukaan tutkimusmatkalle, tutustu kahvintuotantoon ja herkulliseen uutuuskahviin, joka on saatavilla K-ruokakaupoista syyskuun alusta alkaen.

Kaikki alkoi siitä, kun Zoégasin mestaribarista Ola Persson etsi täydellistä kahvipapua unelmiensa kahvisekoitusta varten. Ola oli päättänyt osallistua vuoden 2019 kansainvälisiin kahvin mestaruuskilpailuihin Dubaissa, joista hän tavoitteli voittoa omalla tinkimättömällä tavallaan. Ola matkusti tätä varten Keniaan, jossa hänellä oli vain viikko aikaa löytää kaikkien aikojen paras kahvipapu kilpailusekoitustaan varten.

Dokumenttielokuva Expedition Kahawa on mielenkiintoinen tutkimusmatka, mutta ennen kaikkea se on rakkaudenosoitus kahville. Ola Persson kohtaa matkansa aikana esteitä, jotka uhkaavat hänen unelmaansa. Kohtaamiset kahvinviljelijöiden viljelyksillä saavat hänet kuitenkin oivaltamaan monia asioita ja tarjoavat ainutlaatuisen, sekä mielenkiintoisen katsauksen kahvintuotantoon sen alkulähteillä. Dokumenttielokuvassa tarkastellaan myös kahvin tulevaisuutta eri näkökulmista.

Zoégas Expedition Kahawa – Mästarens Blandning on tasapainoinen ja tummapaahtoinen 100% Arabica-kahvipavuista valmistettu kahvisekoitus, joka sisältää kenialaisia erikoispapuja. Kenialaisten ja itäafrikkalaisten papujen lisäksi sekoituksessa on brasialaisia papuja, jotka tuovat kahviin hapokkuutta ja raikkautta. Mestaribarista Ola on valmistanut sekoituksensa yhteistyössä paahtomestariemme ja makuasiantuntijoidemme kanssa Ruotsin Helsingborgissa, ja kahvi on saatavilla suodatinkahvina kaikista K-ruokakaupoista Suomessa syyskuun alusta lähtien.

Zoégasin juuret ulottuvat vuoteen 1886 ja Zoégas on nykyään Ruotsin myydyin tummapaahtoinen kahvimerkki. Rakkaus ja intohimo kahviin, kokemus ja tieto ovat jo 125 vuoden ajan olleet Zoégasin perusta.

Katso dokumenttielokuva: täältä.

Lähde: Suomen Nestlé


Vapaa-ajalla uutta ajatuksia

Oletko kahvijuojana perussuomalainen eli suodatinkahvin ystävä? Nimittäin viimeisten vuosien aikana suomalaiset ovat lisänneet huomattavasti myös uusien kahvien juomista, makukahvien, tummien kahvien ja se on tapahtunut paljolti kapselikahvien kautta, miten sinulla?